EURO-KAHVILA
Marraskuun seitsemäntenä oli Sarvijoen
koululla aika suhina,
kun koulu muuttui kahvilaksi.

Valuuttana oli vain ja ainoastaan euro,
jota koulun oma pankki vaihtoi asiakkaille halutun määrän.
Paikalla olivat myös oikeiden pankkien edustajat.

Matti Koivuporras tarjoilee opettaja Sirpa Kinnarille, YLE:n toimittaja Elina
Kaakiselle
ja kunnanjohtaja Jarmo Juntuselle.

Tavallisten asiakkaiden seassa hyörivät
myös kaikkien tiedotusvälineiden edustajat,
jotka kiinnostuneina tallensivat kahvilan tapahtuvia myös laajempien
joukkojen ihmeteltäviksi.
MTV3 kuvasi kahvilasta materiaalia jo samana iltana esitettyyn kymppiuutisten
kevennykseen.
YLE:n kuvaama ohjelma tulee TV2:sta perjantaina 7.12. klo 18.20 Kotimaa Nyt
-ohjelmassa.
Ohjelman jälkeen kokoonnutaan koululle kylän joulunavaukseen
eikä puheenaiheista varmaankaan tule olemaan pulaa!

Oppilaat hoitivat kahvilan ja myyjäisten
tehtävät erittäin tunnollisesti ja taitavasti ja
ja esiintyivät reippasti jukepoksi-ohjelmissa tehtäviensä lomassa.

Aarne voitti arvalla kamman!
Kallekin vieressä kummastelee, mitä mahtaa Aarne sillä tehdä!
Kaveruksista tuli illalla kertaheitolla myös "TV:stä tuttuja", ihailijakerhokin
on jo kuulemma perusteilla.
Fanipostia voipi lähetellä osoitteseen
huru-ukot@sarvijoki.net.!!