SARVIJOKI VIIHTYISÄKSI -HANKESUUNNITELMA

Hanke perustuu Sarvijoen kyläsuunnitelmaan, johon on koottu kyläläisten mielestä tärkeitä Sarvijoen kehittämisajatuksia. Tähän hankkeeseen on poimittu kohteita, joihin panostamalla voidaan parantaa kylän viihtyisyyttä niin kyläläisten tarpeita kuin myös kylän yleisilmettä ajatellen.

Luonnonympäristö

Sarvijoen kylää ympäröi monipuolinen luonto, jonka retkeily- ja virkistyskäyttö on aina ollut melko vilkasta. Isoollamäella sijaitseva talkootyönä rakennettu laavu on käytössä ympäri vuoden. Laavu on Simo Hillin kyläläisten käyttöön luovuttamalla alueella. Se sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä kylästä ja sinne pääsee talvella hiihtäen tai kävellen, kesällä myös polkupyörällä. Autolla pääsee noin 300 metrin päähän, joten pienet lapset ja vanhuksetkin pääsevät melko helposti perille. Vuonna 1999 laavulla kävi vieraskirjan mukaan noin tuhat retkeilijää. Laavun katto on rakennettu laudasta ja vuotaa monin paikoin, joten sen korjaaminen on tullut ajankohtaiseksi.

Samalle alueelle on suunniteltu myös kota. Sen rakentamiseen on kylästä saatavissa lahjoituksina vanhoja hirsiä, jotka ovat peräisin puretuista ladoista. Kota toisi retkeilyalueelle mahdollisuuksia uudenlaisiin elämyksiin ja vaikkapa yöpymisretkien järjestämiseen. Alueelle on tarkoitus rakentaa kylästä viitoitus, jotta vähemmän retkeilleetkin uskaltautuvat lähtemään luontoon ja löytävät sujuvasti perille.

Näissä kohteissa talkootyön ja lahjoitusten osuus on merkittävä. Rakentamisessa on suuri työ ja kylästä on saatavissa rakennustarvikkeita lahjoituksina.

Kyläympäristö

Pysäkkikatokset

Sarvijoen kylän läpi kulkee hyvin vilkasta läpikulkuliikennettä. Kylässä on mietitty, miten ohikulkijat saataisiin havahtumaan kylän kohdalla; huomaamaan, että ympärillä on elävä kylä.

Yhtenä kylän omaleimaisuutta näkyvästi esille tuovana ideana on päätetty rakentaa kylässä oleville linja-autopysäkeille uudet katokset. Katokset on suunniteltu pohjalaistyyppisiksi. Rakenteeltaan ne vastaavat nykyisiä kunnan omistamia katoksia, joiden metallirunkoja käytetään uusien katosten pohjana. Kylässä asuva puuseppä valmistaa puiset elementit, jotka maalataan ja kiinnitetään vanhoihin kehyksiin talkootyönä.

Elementit rakennetaan talven ja kevään aikana ja kiinnitetään pysäkkeihin kesällä 2002 ja 2003. Jurvan kunnan tekninen toimisto on antanut luvan pysäkkikatosten muutostöihin ja luvannut hankkia tarvittavat luvat, jos katosten määrä lisääntyy nykyisestä.

Virkistysalue

Sarvijoen kylätoimikunnan (nyk. Sarvijoen kyläyhdistys ry:n johtokunnan) hallinnassa on vuodesta 1983 ollut koulun vieressä sijaitseva tontti, jolle on kyläläisten talkootyönä rakennettu virkistysalue uima-altaineen, pukukoppeineen ja tennis- ja lentopallokenttineen. Alueella sijaitsee myös kylätoimikunnan käytössä oleva mökki. Mökki, pukukopit ja uima-altaat ovat palvelleet käyttäjiään jo parikymmentä vuotta. Pukukopit ovat huonossa kunnossa. Altaiden maalipinta pahasti kulunut.

Koska uusien pukukoppien rakentaminen on välttämätöntä eikä nykyinen mökkikään ole kovin hyvässä kunnossa, on kylässä tehty koko virkistysaluetta koskeva kokonaissuunnitelma. Pelkkiä pukukoppeja ei uusita, sillä mökin peruskunnostus tulisi kuitenkin ajankohtaiseksi muutaman vuoden sisällä. Pientä aluetta ei haluta ahtaa täyteen erillisiä pieniä rakennelmia.

Nykyisen mökin peruskunto tarkastetaan ja mökki peruskorjataan niiltä osin kuin se sitä vaatii. Kattorakenteiden kunnostukseen ja katon uusimiseen varaudutaan ja saunatilan

Mökin pohjoispäähän rakennetaan lisäosa, johon tulevat pukuhuoneet. Lisäosa rakennetaan samanlaisesta pyöröhirrestä kuin nykyinenkin mökki ja koko kokonaisuus pintakäsitellään yhtenäiseksi. Rakennus katetaan huopakatteella. Mökin keskeneräinen sauna rakennetaan valmiiksi ja siitä tulee suora yhteys pukuhuoneisiin. Uima-altaan käyttäjien kannalta pukuhuoneet sijaitsevat käytännöllisen lähellä ja ovat riittävän kokoiset. Sauna on kesällä uimakoululaisten käytössä ja sitä voivat myös kyläläiset varata käyttöönsä. Tupaa voidaan käyttää erilaisiin kokoontumisiin ja sitä voidaan vuokrata myös ulkopuolisille kokousten tai muiden tilaisuuksien järjestämiseen.

Rakennuksen ulkopuolelle rakennetaan kaksi ulkosuihkua, joita uimarit velvoitetaan käyttämään. Tämän avulla pyritään pitämään uimaveden laatu koko kesän hyvänä.

Uima-altaiden maali on osittain hyvin kulunut. Maalaaminen on hyvä suorittaa nyt, kun selvitään vielä yhdellä maalikerroksella.

Saunarakennuksen ja uima-altaiden ympäristö laatoitetaan, jotta jaloissa ei kulkeudu epäpuhtauksia veteen ja jotta aluetta on helpompi kesällä pitää kauniina ja siistinä. Alueelle rakennetaan myös pari pöytäryhmää, joissa vaikkapa pikkulasten uintia valvovien tai muuten vain alueella viihtyvien on mukava istuskella.

Mökin peruskunnostus, lisäosan ja suihkujen rakentaminen, altaiden maalaus, pihan laatoitus ja pöytäryhmien rakentaminen tehdään kyläläisten talkoilla ja rakennustarvikkeita pyritään saamaan myös lahjoituksina.

Virkistysalueen kunnostustyöt toteutetaan vuosina 2002-2004.