"Tykkäätkö laulaa?"

Kanttori Tuija Kelton johtama sekakuoro harjoittelee noin kerran kuussa koululla.

"Tarkoituksena on laulaa yhdessä kerran kuussa. Mitään laulukoetta ei kuorolaisille pidetä -lauluhalu on ainoa pääsyvaatimus" , kertoo kanttori Tuija Keltto. "Lauluohjelmisto muodostuu porukan ajatusten pohjalta. Ideana on kuitenkin, että voisimme esiintyä Rukoushuoneessa järjestettävissä tilaisuuksissa", hahmottelee idean primus motor Sirpa Kinnari lauluryhmän taiteellista linjaa.

"Lauluryhmä harjoittelee todellakin pääsääntöisesti vain kerran kuussa, joten harjoitukset on mahdutettavissa muiden harrastusten joukkoon.
Mukaan toivotaan kaikenikäisiä miehiä ja naisia", houkuttelee parivaljakko Keltto ja Kinnari väkeä mukaan "Sarvijoki Singers -kyläkööriin".

Kyläkööriä pääsee suuri yleisö kuulemaan kesäkuun puolessa välissä, kun Sarvijoen rukoushuoneessa vietetään Tuomas-messua.